Kuivatus kuntoon – mutta millaisella salaojituksella?

03loka09:3016:00Kuivatus kuntoon – mutta millaisella salaojituksella?Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki

Kuvituskuva

Tapahtuman kuvaus

Kuivatus kuntoon – mutta millaisella salaojituksella? -teema päivä järjestetään 3.10.2018 Ilmajoella.
Päivän aikana pureudutaan lohkokohtaiseen salaojituksen suunnitteluun ja kuullaan kokemuksia uusista salaojitusmenetelmistä Irlannista.

Sään ääri-ilmiöiden ennakoidaan lisääntyvän, jolloin peltomaan rakenne ja kasvukunto korostuvat. Toimiva kuivatus on edellytys maan hyvälle rakenteelle ja kasvien juuriston kehitykselle. Kuivatuksesta on hyötyä sekä kuivissa että märissä oloissa. Salaojitus on kuitenkin kallis investointi, joka kannattaa suunnitella huolella ja sovittaa kunkin lohkon ominaisuuksiin. Pahimmillaan pelto on salaojitettu kahdesti, mutta heikon rakenteen ja heikon vedenläpäisykyvyn johdosta vesi ei pääse salaojiin.

Tule kuulemaan irlantilaisten asiantuntijoiden neuvoja ja kokemuksia uusista ja kustannustehokkaammista salaojitusmenetelmistä, mm. tehokkaasta, vaikeissa olosuhteissa (sademäärät jopa 1300 mm/v) toimivasta ”monikerrossalaojituksesta”. Etelä-Pohjanmaalla 3.10. 2018 järjestettävän teemapäivän aiheina ovat pellon kuivatus, maan rakenteen ja vedenläpäisykyvyn arviointi ja salaojituksen lohkokohtainen, tarkennettu suunnittelu. Vastaavansisältöinen päivä järjestetään 4.10.2018 Loimaalla. Päivän aikana paneudutaan mm. seuraaviin kysymyksiin:

Pelto piiputtaa – onko vika rakenteessa vai kuivatuksessa? Mikä on kuivatuksen hyvä taso? Miten arvioin pellon rakenteen, kuivatustilan ja kuivatustarpeen? Miten saan pidettyä pohjaveden pinnan riittävän alhaalla ja sadevedet johdettua ojiin? Miten parannan pellon kuivatusta kustannustehokkaasti?

Millainen ojitus sopii erilaisille maaprofiileille ja rakenteille? Miten varmistan, että ojitus sopii lohkon maaprofiiliin ja maan rakenteeseen? Miten arvioin maan vedenläpäisykykyä lohkon eri osissa ja eri maakerroksissa?

Mihin tilanteisiin matala putkitus soveltuu? Mihin tilanteisiin myyräojitus sopii ja miten se pitäisi toteuttaa? Tarvitaanko soraa? Paljonko? Entä soran vaihtoehdot: kankaat, hake, murske? Paljonko? Ruokamulta? Kalkki? Kuinka eri salaojitusvaihtoehdot toimivat ja mitkä ovat kustannukset?

Tavoite: Parantaa valmiuksia lohkokohtaiseen ja kustannustehokkaaseen salaojituksen suunnitteluun.

Päivän ohjelma koostuu aamupäivän oppitunneista ja iltapäivällä pelloilla tapahtuvista harjoituksista.

Opettajat: Tohtori Patrick Tuohy ja professori Owen Fenton, salaojituksen tutkijoita ja asiantuntijoita Irlannin maatalousinstituutista (TEAGASC).
Englanninkielisen opetuksen tulkkaa suomeksi Tuomas Mattila.

Hinta: Tilaisuus on maksuton. Lounas ja iltapäiväkahvi omakustanteiset.

Ilmoittaudu: viimeistään ke 26.9.2018.

Lisätietoja:
Jukka Rajala, jukka.rajala@helsinki.fi, p. 044 303 2210, OSMO-hanke, HY Ruralia-instituutti
Heikki Koskimies, heikki.koskimies@sedu.fi, p. 040 830 2388, MVEAT-koulutus, SEDU
Jari Luokkakallio, jari.luokkakallio@proagria.fi , p. 0400 297 235, ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Juha Laakso, juha.laakso@proagria.fi , p. 040 526 4930, ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Teagascin esittelyvideo salaojituksesta https://youtu.be/Q0BNqaq8b34

Järjestäjät: OSMO – Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä -hanke (Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja ProAgria Länsi-Suomi sekä ProAgria Etelä-Pohjanmaa), Maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinto MVEAT (SEDU Aikuiskoulutus), Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke (MTK-Varsinais-Suomi ja ProAgria Länsi-Suomi) ja BSAG.

Lisää

Aika

(Keskiviikko) 09:30 - 16:00(GMT+00:00)

Paikka

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, Ilmajoen maatalousoppilaitos

Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki

Ilmoittautumisosoite

http://bit.ly/kuivatuskuntoon-Ilmajoki

Kohderyhmä

Viljelijät, salaojasuunnittelijat, urakoitsijat, neuvojat, ELY-keskusten virkamiehet.

Yhteyshenkilö

Jukka Rajala

Yhteystiedot

jukka.rajala@helsinki.fi, puh. o40 3032210