Yhteisöviljelyn monimuotoisuutta
08touko12:0015:00Yhteisöviljelyn monimuotoisuutta
Tapahtuman kuvaus
Kumppanuusmaataloutta toteutetaan Suomessa ja maailmalla eri tavoin, mm. osallistujien tarpeista ja voimavaroista riippuen. Eroa on erityisesti siinä, kuka toiminnasta vastaa ja ketkä viljelevät – tuottaja omalla tilallaan, kuluttajien palkkaama oma
Tapahtuman kuvaus
Kumppanuusmaataloutta toteutetaan Suomessa ja maailmalla eri tavoin, mm. osallistujien tarpeista ja voimavaroista riippuen. Eroa on erityisesti siinä, kuka toiminnasta vastaa ja ketkä viljelevät – tuottaja omalla tilallaan, kuluttajien palkkaama oma puutarhuri vai kotitaloudet keskenään? Tai vastaako tuotannosta ammattiviljelijä, jota kumppanuusmaatalouden jäsenet auttavat? Ovatko kumppanuusmaatalouden kautta ruokaa hankkivat lähinnä maksavia asiakkaita vai toimivatko itse myös viljelijöinä?
Yhteisöviljelyssä ruoan kuluttaja on myös sen tuottaja. Toiminta voi olla järjestetty virallisesti esimerkiksi yhdistyksen tai osuuskunnan muotoon tai epävirallisemmin esimerkiksi ”kollektiivina”. Tässä tilaisuudessa kuullaan eri tavoin organisoituneita kumppanuusmaatalouksia, joissa yhdessä viljeleminen on tärkeä osa toimintaa. Keskustellaan ja jaetaan kokemuksia yhteisöviljelyn eri puolista, mahdollisuuksista ja haasteista, käytännön toteutuksista, onnistumista ja hankaluuksista, tulevaisuuden suunnitelmista – sekä mitä on opittu yhdessä tekemällä.
OHJELMA
12.00
Tervetuloa! Ritva Mynttinen, Kumakka-hanke
12.15
Yhteisöviljelyn haasteet ja mahdollisuudet
Anni Turunen ja Riikka Aro, Reilu ruokamurros -hanke
Kommenttipuheenvuoro: Päivi Pylkkänen, JuurikasJKL
Kokemuksia viljelijä- ja kuluttajavetoisesta kumppanuusmaataloudesta
Ville Kortelainen ja Jyrki Heino, Livonsaaren osuuspuutarha
Kommenttipuheenvuoro
Tauko
13.25
Yhteisviljelymaa ruoan tuotannon mahdollisuutena
Markus Pitkänen, Huttukylän yhteisviljelymaa
Kommenttipuheenvuoro: Taina Kosola
Yhteisöviljelmä oppimisen ja monimuotoisen yhteisöllisyyden paikkana
Maija Holma, Jalotus ry, Kerava
Kommenttipuheenvuoro
Keskustelua ja yhteenveto
15.00 Tilaisuus loppuu
Lisää
Aika
08.05.2021 12:00 - 15:00(GMT+00:00)
Paikka
verkkotapahtuma (Zoom)
Ilmoittautumisosoite
http://bit.ly/Kumppanuusmaataloustapaaminen08052021
Kohderyhmä
Yhteisöviljelijät sekä kumppanuusmaataloudesta ja yhteisöviljelystä kiinnostuneet
Yhteyshenkilö
Ritva Mynttinen, Riikka Aro, Anni Turunen
Yhteystiedot
ritva.mynttinen@helsinki.fi, riikka.aro@jyu.fi, anni.e.turunen@jyu.fi
Webinaariosoite
webinar-osoite lähetetään ilmoittautuneille